Kantajina toisillemme – pääsiäisen selittämätön mysteeri

Kantajasta tulee kannettava. Vuosikymmeniä sitten otetussa valokuvassa nuori isä nostaa hätääntyneen näköistä tyttövauvaa kameraa kohti. Isä kantaa lapsensa huolia aikuisuuteen asti ja aikuisuuden läpi; puuttuu asioihin, joiden tarpeellisuudesta huolenpidon kohde ei aina ole samaa mieltä. Kolme vuotta ennen tämän tekstin kirjoittamista sairauksien uuvuttama isä saa sairauskohtauksen, josta ei enää tule tajuihinsa. Lapsesta on tullut vastuunkantaja, joka järjestää hautajaiset, perunkirjoituksen, kaiken. Sovittaa hautajaisten musiikin, soittaa ja laulaa. Kantaa sen veneen mallisen designarkun, jonka kokee olevan rannikolla kasvaneen isän arvoinen, vaikka se olisi isän mielestä ollut aivan liian kallis.

Isä oli itselleen säästäväinen, muille antelias. Minulle hän osti flyygelin ja kannusti muusikon ammattiin, vaikkei ymmärtänyt sen päälle. Pääsiäiseeni ovat kuuluneet J.S. Bachin, ”viidennen evankelistan”, passiot. Soiva kertomus päättyy Jeesuksen ristinkuolemaan, mutta musiikin voimalla ajatus kantaa kuoleman tuolle puolen. Voin poistua passion esittämisestä tai kuuntelemisesta samanaikaisesti surevana ja iloitsevana, parempana ihmisenä.

Musiikissa konkretia ja symboliikka kohtaavat. H.I.F. Biberin Mysteerisonaatissa ”Ylösnousemus” viululle ja uruille viulun keskimmäiset kielet vaihtavat paikkaa ja kiinnitetään ristin muotoon. Muusikon tehtävänä on kantaa tuntematonta ristiä ja selviytyä poikkeavasta virityksestä.

Pääsiäisen sanoman voimme ymmärtää ennen kuin sen osaamme selittää.

Heidi Korhonen-Björkman, kanttori

‍